Bussipysäkin takana puistopenkillä

Lumella on tapana sataa enemmän lamppujen ympärillä kuin muualla. Seurasin ilmiötä tänään, kun puiston lamput syttyivät päälle puoli viideltä. Lähellä vieressä parveili suuret määrät ihmisiä, kaksi punaista pipoa sadan kylmissään odottavan joukossa, bussi oli jo melkein viisi minuuttia myöhässä. Toiseen suuntaan katsoessa näki Tammerkosken, joka ei koskaan jäädy, ja sen takana jossain kaukana Näsinneulan, joka vilkutti punaista valoa. Teatterikahvila mainosti näytelmiä, jotain tohvelisankarista, ja tehdas ei syössyt savua, vaan valutti. Se kulki enemmän alaspäin kuin ylöspäin, vaikka silti katosi kaikki taivaalle uusiksi pilviksi.

Bussi tuli, ja palelevat nousivat kyytiin. Toinen punainen valo vilkkui hotellin katolla, ja korttelin kulmassa oli talo, jonka katolla kohosi unohtunut joulukuusi valoineen.

Opiskelen ajoittain matematiikkaa. Sekin maailma on tavallaan kaunis, tavalla millä sen yksityiskohdat ovat kaikki järjestelmällisiä ja sopivat täydellisesti yhteen. Suuren suuri taideteos, jota tuhannet ja kymmenet numeromielet ovat yhdessä rakentaneet. Suurin harmi on siinä, että kaikkien taideteosten kuvitellaan koskevan todellisuutta.

Nyt siirryn ajasta toiseen.

Unue, ni ne povas aĉeti mondon.

Televisio sammui kovaäänisesti. Siellä oli dokumentti, kaikkien ihot olivat uppopaistetun värisiä. Pienet lapset laitettiin solariumiin ennen kulmien nyppimistä ennen tanssikisoja. Poika jolla oli sata pisamaa naamassa hymyili kertoessaan kokemuksistaan.

Due, ni ne rajtas fari tion.

Kaikki yksityiskohdat eivät aina liity mihinkään, mutta ne voivat liittyä, ja joskus niiden olettaa liittyvän. Jos minä kertoisin, että lauseet ovat esperantoa, selvittäisitkö mitä ne tarkoittavat?

Amu viajn malamikojn!
Iufoje tio estas malfacila.

Hiljaisuus on musiikkina kaunis. Olen kertonut siitä usein, mutta en aina muista kelle. Muistan asioita hankalasti ylipäätään. Hiljaisuus ei yleensä ole äänen puutetta, se on jatkuvaa kohinaa kaikkeudesta ja läheltä. Kerrostalon hiljaisuus on vettä putkissa, ovia jossain kaukana. Metsän hiljaisuus on tuulta oksissa, siipien kahinaa, lintujen huutoja.

Ja jos lukittaudut pois kaiken äänen luota, niin hiljaiseen kuin suinkin, lopetat hengittämisen, kohisee veri ja sydän aivan kuuloetäisyydellä.

Amu vin mem!
Iufoje tio estas tro facilega.

Minun saduissani hiljaisuus on kaunista ja lempeää. Hiljaisuutta kuunnellaan ja lauletaan ja maistellaan ja tunnetaan sormenpäissä. Sanat ovat kömpelöitä ja kolisevia hiljaisuuden rinnalla, ja joskus vain kuiskaus voi todella olla hiljaisuuden arvoinen.

Amu ankaû vian amikojn.
Tion mi povas fari.

Minä muistan hankalasti, mutta minä muistan asioita ja hiljaisuuksia, ja kuiskauksia. Kaikki kuiskaukset eivät ole kauniita, mutta monet ovat, ja ne minä haluan muistaa. Toisaalta on osa kuiskauksista ollut pelokkaitakin, sellaisia joita ei mielellään muistaisi, mutta jotka nekin sisältävät arvonsa.

Silentu

Hiljaisuus. Sulje silmäsi, minä olen lähellä, melkein kosketan (mutta joskus voi olla lähellä koskemattakin). Kuuletko hengityksen korvaa vasten?

Mi amas vin.