Näkymätön

Tiesittekö, että edellisessä merkinnässä on yhteensä 23 pistettä? Tämä pitää toki paikkansa vain silloin, kun laskee päivämäärän mukaan osaksi merkintää.

Silmien avaaminen yksityiskohdille on helppoa. Kun katson nyt ympäri asuntoani, näen kaiken punaisen esiin nousevana, kortteja seinällä, toimistotuoleja, kansioita, kirjojen selkämyksiä, verhoja, rusinapaketteja... Ja kun koen punaisen nähdyksi, voin vaihtaa siniseen, ja jälleen silmät hakevat itsestään pyydetyt värit. Samanlainen ilmiö kävi minulle joskus, kun menin ensimmäiselle teoriatunnille autokoulussa. Puhuttiin liikennemerkeistä, ja käytiin läpi niitä, eikä mitään uutta tullut opittua. Kun sen jälkeen kävelin kotiin, oli maailma täysin muuttunut.

Miten voi kävellä saman reitin sata kertaa, ja olla näkemättä mitä sen varrella on? Liikennemerkkejä, niitä oli joka puolella ja ne käskivät tehdä tai enemmän olla tekemättä asioita. Hämmästyin paljolti, kun huomasin koko ajan uusia, ja saatoin jopa kävellä niiden vierestä, ilman että ennen olin edes huomannut moisia. Silloin ilmiö oli minulle täysin uusi, pidin sitä aika ihmeellisenä, mutta en oikein ymmärtänyt mitä oli käynyt.

Kirjoitin äsköiseen kappaleeseen 33 eetä. Ne on helppo laskea, ajattelee vain e-kirjainta tarpeeksi, ja mieli nostaa ne tekstistä esiin. Ikään kuin niissä olisi jotain erityishuomiota vaativaa.

Yksityiskohdat on helppo nähdä, mutta enimmäkseen ihminen on niille sokea. Niitä on liikaa, jos niitä seuraisi koko ajan, ei voisi enää kohdistaa katsettaan kun silmät hyppisi ympäriinsä poimimassa kaikkea erilleen.

Olin kerran Nuorten filosofiatapahtumassa Helsingissä. Luento oli loppumaisillaan, ja halusin nähdä oliko yleisössä tuttuja, joten menin seisomaan salin ovien ulkopuolelle. Ovet avautuivat väkijoukko virtasi, ja pian kävi ilmi, että kukaan ei nähnyt minua. Se on liioittelua tietenkin, sadoista ihmisistä varmasti jokunen, mutta yleisesti ihmiset katsoivat minun vierestä tai läpi. Olin liikennemerkki, kukaan ei törmännyt minuun mutta ei myöskään nähnyt. Hienoin hetki oli se, kun lopulta joku tuttu osui väkijoukkoon, pysähtyi 40 sentin päähän minusta, katsoi hitaasti aivan pääni viereen, ja käveli pois tajuamatta että olin siinä.

Yksityiskohdat on helppo nähdä.